Tuomarit

Suomen- ja pohjanpystykorvat sekä BIS-kehät: Emma Pirilä, karjalankarhukoirat: Pekka Teini

Emma Pirilä
Emma Pirilä

Olen Emma Pirilä, kotoisin Oulun seudulta. Koiria on ollut miltei 30 vuotta ja tällä hetkellä kotoa löytyy kaksi suomenpystykorvaa, kaksi lyhytkarvaista saksanseisojaa sekä griffoni. Kotona on aikojen saatossa löytynyt myös weimarinseisojia ja dalmatiankoira. Aiemmin olin melko vannoutunut urosten omistaja mutta nykyään myös kasvatan pienimuotoisesti kennelnimellä Wild Northern's. Syksyt menevät koirien kanssa metsästäessä ja kokeissa, loppuvuosi sitten mm. näyttelyitä ja kaikenlaista muuta puuhastelua koirien kanssa.

Ulkomuototuomariksi valmistuin 2018 ja tällä hetkellä minulla on arvosteluoikeudet koko ryhmään 7, osaan roduista ryhmässä 5 ja 6 sekä laajennusoikeus ryhmään 1.

Arvostan kaikissa roduissa tervettä rakennetta, liikkuvia koiria ja reippaita luonteita. Koiranäyttelyissä arvostan rentoa ja iloista ilmapiiriä sillä näyttelyt ovat mukava harrastus!

Pekka Teini
Pekka Teini

 Tervehdys 😊

Lienen tuttu aika monille niin karjalankarhukoiraharrastajille kuin muidenkin kotimaisten metsästyspystykorvien harrastajille, niin pitkään olen ollut mukana mm. Pystykorvajärjestön toiminnassa ja arvostellut näitäkin rotuja… jotka ovat niitä omiani!

Ensimmäiset koirani olivat beagleja. Ajavista koirista siirryin suomenpystykorviin heti kun mahdollisuus rodun hankkimiseen tuli. Suomenpystykorva on kiehtova rotu. Sen luonteesta löytyy alkuperäistä suomalaista nöyristelemättömyyttä ja uskollisuutta. Kasvatustyö on ollut aika pienimuotoista, olen kasvattanut muutaman pystykorvapentueen kennelnimellä Reppukorven, nyt keväällä olisi tarkoitus kasvattaa seuraava pentue. Toisena ihastuksen kohteena on kanakoirat ja tällä hetkellä tarhassa on pystykorvan lisäksi karkeakarvainen saksanseisojanarttu. Olen täysillä ihastunut myös tuon rodun monipuolisuuteen.

Suomen Pystykorvajärjestön toiminnassa olen siis ollut mukana harrastukseni alusta lähtien. Ensin tiedotustoiminnassa ja myöhemmin ulkomuototoimikunnassa, jossa ensisijainen tehtäväni on kouluttaa uusia ulkomuototuomareita suomalaisille metsästyspystykorville. Toimin tuomarikouluttajana myös dreeverille ja beaglelle, kouluttajataustaa on useille muillekin roduille. Olen toiminut säännöllisesti myös Suomen Kennelliiton ulkomuototuomarikurssien kouluttajana. Mikään kennelpoliitikko en ole, eikä sellaista minusta tule, mutta Satakunnan kennelpiirin puheenjohtajana tuli toimittua viisi vuotta. Olen myös Kennelliiton valtuuston jäsen.

Näyttelytoiminta on minua kiinnostanut aina, ulkomuototuomariksi valmistuin vuonna 2002. Melko nopeasti valmistumisen jälkeen heräsi kiinnostus myös muiden kuin metsästyspystykorvien arvostelemiseen, tämä onkin laajentanut näkökenttää koko kennelmaailmaan.

Tällä hetkellä minulla on arvosteluoikeudet kokonaisille FCI ryhmille 3, 4, 5, 6, 7, 8 ja 10. Laajentaminen oli muutaman vuoden jäissä työkiireiden takia, mutta nyt olen taas hieman aktivoitunut ja tarkoituksena on laajentaa vielä jonkin verran myös puuttuviin roturyhmiin.

Suomen lisäksi olen arvostellut mm. Norjassa, Ruotsissa, Virossa, Englannissa, Kanadassa ja Uudessa – Seelannissa. Olen arvostellut useiden rotujen päänäyttelyissä sekä Suomessa, että ulkomailla. Arvostelutehtäviä on ollut myös kaikkien pohjoismaiden Voittajanäyttelyissä, muutamassa Euroopan Voittajanäyttelyssä sekä Maailmanvoittajanäyttelyissä. Viime vuodet olen arvostellut keskimäärin 25 näyttelyn vuosivauhtia.

Myös kirjoitustyö on lähellä sydäntä. Toivon että saan kirjoittamiseen tulevaisuudessa hieman enemmän aikaa. Lähinnä olen kirjoittanut artikkeleita rotujärjestöjen lehtiin, mutta myös koira – ja metsästysalan tietokirjoihin.